
VIRT.KENNEL MAJAVALAAKSON
venäjäntoykasvatusta vuodesta 2009
e-mail: hyenann (at) gmail.com
AVO

Kuvien © Kennel Grand Tandem
Oikea koira kuvissa Grand Tandem Million v Karmane.
Perustiedot
pitkäkarvainen venäjäntoy | uros | s. 03.08.2009 (AVO) | black&tan | 26 cm
kasv. Hyena, Majavalaakson (Ruotsi) | om. Hyena, Majavalaakson (Suomi)
vFRAW-10 vSWEW-10
Meidän Pablo
Pablo on yksi kolmesta Radiohead-pentueen koirasta ja sillä on sydämessäni aivan erityinen paikka - kyseessä kun oli Majavalaakson ensimmäinen pentue ja täten poika on siis ensimmäinen oma kasvattini. Pablo on perinyt emältään Ninalta värin lisäksi myös todella lempeän ja sävyisän luonteen ja venäläiseltä isältään hurmurin elkeet. Toistaiseksi Pablo on kahta veljeään paremmin näyttelyissä menestynyt, joten valintani pitää juuri tämä uros on onnistunut. Alkuperäisenä ajatuksenani on ollut käyttää urosta jalostukseen tulevaisuudessa ja nähtäväksi jää, tuleeko se joskus saamaan omiakin jälkeläisiä.
Kuten jo mainitsin, Pablo on luonteensa puolesta hyvin paljon Ninan kaltainen. Se on hyvin pehmeä eikä täten kestä kovaa komentamista. Jotkin koiristani ovat taas hyvinkin kovaluonteisia, esim. Samu ei pienestä hätkähdä. Jos Pabloa alkaisi torua kielletystä puuhasta kovin tiukkaan sävyyn, se alkaisi madella maata pitkin ja mielistellä siinä missä kova koira tuskin korvaansa lotkauttaisi. Poika tarvitsee siis hyvin johdonmukaista käsittelyä, välillä suorastaan silkkihansikastyylillä.
Pablo osaa pehmoluonnostaan huolimatta pitää puolensa koiralaumassa. Pomon nenille se ei hypi ja se harvoin yhtyy kuoroon muiden räksyttäessä vieraille koirille. Uusia tuttavuuksia kohtaan se suhtautuu avoimesti mutta isokokoisen hurtan ollessa kyseessä enemmin alistuen. Riidanhaastaja se ei missään nimessä ole ja jos meno yltyy joidenkin koirien välillä tappeluksi asti, se mieluummin poistuu paikalta tai yrittää sovitella.
Näyttelyt

13.09.2010 | Viron Voittaja 2010 | EST | AVO | jape | ERI2 PU2

20.08.2010 | Ranskan Voittaja 2010 | FRA | AVO | Dumle | ERI1 PU1 VSP vFRAW-10

08.09.2011 | Saksan Voittaja 2011 | DEU | AVO | Eppa | ERI2 SA PU2

06.01.2010 | Pyörätön | GRC | AVO | Dumle | ERI1 PU1 SERT CACIB ROP
01.10.2010 | Kreikan Voittaja 2010 | GRC | AVO | Pihavahti | ERI3 PU3

01.08.2010 | Jailbreak | ISL | AVO | Mimmu | ERI1 PU1 VSP
01.09.2010 | Islannin Voittaja 2010 | ISL | AVO | Lania | ERI2 PU2

26.09.2010 | cocoa | RUS | AVO | Nisha | EH2

18.07.2010 | Hubble, Minhey, Kitu, Nettei & Indi | ESP | AVO | Shiroi | ERI1 PU1 SERT CACIB ROP

31.08.2010 | Ruotsin Voittaja 2010 | SWE | AVO | Eros | ERI1 PU1 SERT CACIB ROP vSWEW-10

09.10.2010 | Amerikan Voittaja 2010 | USA | AVO | Tuulia | ERI3 PU3
Agility
25.03.2010 | KAP | MINI I | Milja | 13/30
04.04.2010 | Yoldia | MINI I | Nora | 26/30
18.04.2010 | Miltein | MINI I | Iivi | 21/30
06.06.2010 | Kirsi | MINI I | Kirsi | 31/40
18.07.2010 | Pikkujutun | MINI I | Rebecca | 6/60, vKUMA